Teollisuuden alat \ ENERGIATEOLLISUUS

Innovatiiviset jäähdytys- ja kuljetusratkaisut energiateollisuuteen

Kopar on yli 40 vuoden ajan kehittänyt innovatiivisia ratkaisuja materiaalien kuljetukseen ja käsittelyyn, mitkä optimoivat laitosten suorituskykyä, varmistavat parhaan hyötysuhteen sekä täyttävät tiukat kestävyysvaatimukset. Näiden ratkaisujen ansiosta asiakkaamme ovat saavuttaneet merkittäviä säästöjä, vähentäneet päästöjä ja parantaneet prosessiensa turvallisuutta.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:
Eero Lehtilä

Eero Lehtilä

Teknologiajohtaja

+358 41 5439786

Energiateollisuuden toimintaympäristö muuttuu nopeammin kuin koskaan aiemmin. Tiukentuva lainsäädäntö, ympäristövastuun kasvavat vaatimukset ja teknologiset innovaatiot haastavat yrityksiä kehittämään prosessejaan entistä tehokkaammiksi, kestävämmiksi ja turvallisemmiksi.

Samalla kiinteiden polttoaineiden käyttö monimuotoistuu, ja materiaalien käsittelyratkaisuilta vaaditaan entistä enemmän joustavuutta ja tarkkuutta. Kiinteiden polttoaineiden poltosta syntyy aina tuhkaa, joka täytyy jäähdyttää huolellisesti ennen kuljetusta tai jatkokäsittelyä. Esimerkiksi lentotuhkan tehokas jäähdytys mahdollistaa sen turvallisen varastoinnin ja kuljetuksen, mikä on välttämätöntä monissa maissa tiukentuneiden määräysten vuoksi. Näihin haasteisiin vastaaminen edellyttää syvällistä asiantuntemusta ja edistyksellisiä teknologioita.  

Koparin tiimi yhdistää teknisen asiantuntemuksen, pitkän kokemuksen ja innovatiivisen ajattelun tarjotakseen asiakkaille ratkaisuja, jotka parantavat laitosten tehokkuutta, vähentävät ympäristövaikutuksia ja madaltavat kustannuksia. Räätälöidyt ratkaisut varmistavat, että asiakkaan erityistarpeet otetaan huomioon alusta alkaen, olipa kyseessä tuhkien jäähdytys, materiaalien kuljetus tai kierrätys.

Mekaaniset kuljettimet

Kolakuljettimet, ruuvikuljettimet, elevaattorit ja märkätuhkakuljettimet, on suunniteltu kestämään raskaita kuormia ja kuluttavia olosuhteita. Nämä järjestelmät mahdollistavat pohjatuhkan, lentotuhkan sekä petimateriaalien ja lisäaineiden tehokkaan siirron prosessien eri vaiheissa. Mekaaniset kuljettimemme ovat myös avainasemassa materiaalien uudelleenkierrätysprosesseissa.  

Pneumaattiset kuljettimet

Korkeapainekuljettimemme (ELMO pulse dense phase) on mahdollisimman energiatehokas ja vähän kuluttava kuljetusmenetelmä pohja- ja lentotuhkan siirtoon. Sulkusyötinpuhallus sopii vähemmän kuluttaville materiaaleille ja lisäaineiden injektointiin tasaisen levittymisen varmistamiseksi. 

Jäähdytys ja kuivaus

Koparin jäähdytys- ja kuivausratkaisut, kuten KRC-jäähdyttimet ja jäähdyttävät kolakuljettimet, tarjoavat energiateollisuudelle tehokkaan tavan hallita korkeita lämpötiloja prosessien aikana. Näiden ratkaisujen avulla voidaan varmistaa, että pohjatuhka ja lentotuhka jäähdytetään nopeasti ja energiatehokkaasti. 

Kuivausrumpuja voidaan käyttää märän hiekan kuivaamiseen, jotta se voidaan jatkokäsitellä ja hyödyntää kattilan petimateriaalina.  

Jäähdytysratkaisuissa yhdistyvät huipputehokas lämmönsiirto, kompakti muotoilu ja kestävyys, mikä tekee niistä erinomaisen valinnan laitoksille, jotka etsivät tehokasta ratkaisua prosessiensa optimointiin. Jäähdyttimen mahdollisimman suuri hyötysuhde avaa uusia mahdollisuuksia hyödyntää syntyvää lämpöenergiaa. Esimerkiksi lämpövoimalaitoksissa kaukolämpöverkkoon johdettava vesi voidaan lämmittää jäähdytysprosessissa vapautuvalla energialla, jolloin se parantaa laitoksen kokonaishyötysuhdetta. 

Murskaus ja seulonta

Murskaus- ja seulontaratkaisumme on suunniteltu takaamaan materiaalien tasalaatuisuus ja käsittelyn tehokkuus. Tuhkan murskaimet ja seulat sopivat erityisesti petimateriaalien lajitteluun ja kierrätykseen, mikä parantaa polttoprosessien tehokkuutta, vähentää materiaalihukkaa ja auttaa saavuttamaan kestävämmän toimintamallin. 

Siilot ja varusteet

Koparin siilojärjestelmät tarjoavat täydellisen ratkaisun sekä märkien että kuivien materiaalien varastointiin ja hallintaan. Luotettavan annostelujärjestelmän ansiosta lisäaineet ja polttoaineet syötetään prosessiin tarkasti, mikä vähentää materiaalihävikkiä. Huolellisesti suunnitellut siilojärjestelmät vastaavat modernien laitosten korkeisiin turvallisuus- ja ympäristövaatimuksiin, mikä tekee niistä olennaisen osan energiateollisuuden prosessien hallintaa. 

Lue lisää räätälöidyistä ratkaisuista energiateollisuuteen

Mekaaniset kuljetusratkaisut haastavimpiinkin materiaaleihin ja olosuhteisiin

Minimoi käyttökustannukset laadusta tinkimättä joustavilla pneumaattisilla kuljetinratkaisuillamme

storage silos

Meiltä löytyy seulonta- ja varastointiratkaisut vaikeimmillekin irtomateriaaleille